5.4.2015

Monipuolinen maaliskuu

Maaliskuun tavoitteenani oli monipuolistaa liikuntaa. No se ei toteutunut. Kuukausi meni ohitse kuin siivillä ja kiinnostukseni oli liikunnan sijaan muissa harrastuksissa. Monipuolista oli kuitenkin syöminen, sillä lisäsin entisestään vihannesten ja hedelmien määrää. Valitettavasti vain himoni leipään vei voiton turhan usein, joten painon pudottaminen oli tiukassa. Niinkin pieni pudotus kuin puoli kiloa viikossa ei tule laiskottelemalla. Sain kuitenkin nipistettyä painoa pykälän alaspäin eli 1,3 kg. Kokonaispudotusta maaliskuun loppuun mennessä on näin ollen 10,8 kg.


Pääsiäistä vietetään, kun tätä kirjoittelen. Mämmit on syöty, joten voin siirtyä hauskan huhtikuun pariin. Tavoitteena on löytää iloa painonhallinnasta, liikunnasta ja elämästä yleensä. Tänään paistaa aurinko ja se jo itsessään ilahduttaa.

Hauskaa huhtikuuta myös sinulle!
t. MerjaFIN
p.s. Laitanpa tähän linkin, jonka Facebook-kaverini laittoi erääseen ryhmään. Artikkelissa on paljon mielenkiintoista asiaa, asiantuntijana Mikael Fogelholm.
p.p.s. Vaikka itse mielelläni noudatankin ns. virallisia suosituksia, en tyrmää erilaisia näkemyksiäkään. Tilaa on kaikille ja eri ihmiset laihtuvat eri tavoin. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Totuus on ehkä siltä väliltä. Mielenkiintoista onkin tutustua eri tavoin laihduttaviin. Siitä esimerkkinä lisäsin blogistaniaan blogin, jonka tänään löysin: Läskimimmi - fatmama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti