5.7.2015

Kukoistava kesäkuu

Kesäkuu on ollut kukoistava, mutta sateinen. Parvekkeella on muutama kukkanen ja siellä tarkenee istuskella vilpoisista ilmoista huolimatta. Pihamaalla on harakanpesä, ja on ollut mukava seurata poikasten kehittymistä. Nyt ne jo lentelevät ympäriinsä ja opettelevat etsimään ruokaa myös itse. Olen ehtinyt lomalla siivota kauhistuksen kanahäkin eli talon varastokomeron, josta päätyi melko kasa rikkinäisiä tai tarpeettomia tavaroita kierrätykseen tai kaatopaikalle. Myös Haaparannan Ikeassa tuli pistäydyttyä sekä kahden päivän mittaisella kirjoittajakurssilla ihanassa ympäristössä.



Paino ei ole laskenut, mutta se ei haittaa – en ole siihen nyt erityisesti pyrkinytkään. Tavoitteena on pitää tilanne vakaana myös heinäkuun ajan eli pyrin pitämään nykyisen painon toistaiseksi. Miksikö? Koska haluan välttää ylimääräistä stressiä lomalla ja sitä laihduttaminen minulle valitettavasti aiheuttaa. Otan siis kesälomaa painonpudottamisesta ja kerään päiviin iloisia asioita, kuten harakanpoikasten varttuminen, auringonlaskun värit pilvissä, mukavat ystävät, ihanat sukulaiset, nautittavat harrastukset ja rakkaat karvakorvakissani.

Kuukausiteeman suhteen taidan siis pysytellä kukoistuksen tiellä ja ottaa seuraavaksi teemaksi hehkuvan heinäkuun. Nautitaan valosta, luonnosta ja hyvien ihmisten seurasta ja tavataan taas elokuussa!

t. MerjaFIN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti