Sujuvasti sauvoilla

Kävelen reippaasti pitkin pyörätietä Oulujoen rantamilla, sauvat rytmittävät askelia. Nostan kasvot kohti nousevaa aurinkoa ja nautin joka hetkestä. 

Idyllistä, eikö vain? Näinkö se lokakuu sujui? No ei todellakaan. En käynyt sauvakävelyllä kertaakaan. On vain niin paljon mukavampaa vetää peitto korviin ja jatkaa unia. Ja töiden jälkeenhän ei enää jaksa tai ehdi… Onneksi kuitenkin kävimme treenikaverini kanssa kuntosalilla parina aamuna viikossa. Nyt on pieni tauko meneillään erinäisistä syistä johtuen, mutta eiköhän tämä tästä taas etene. 

Usein kehotetaan etsimään liikuntamotivaatiota kuvittelemalla, kuinka ihanalta liikunta tuntuu ja kuinka mahtava olo on jälkeenpäin. Kyllähän sitä tyydytystä saa endorfiinista ja itsensä voittamisesta treenin jälkeen, mutta liikunnan toteuttamisen romantisoimisen lopetan tähän. Totuus on, että aamulla ei ole kiva nousta ylös ja lähteä kuntosalille puolinukuksissa. Alkulämmittely juoksumatolla, crosstrainerilla tms. on syvältä. Ei ole yhtään mukavaa lenkkeillä tihkusateisessa harmaudessa eikä kesähelteellä. Enkä todellakaan nauti kipukynnyksen ylittämisestä, vaikka sitä on pakko tehdä, jos haluaa kehittyä. Ja totta kai sitä haluaa kehittyä – en tekisi ensimmäistäkään ylimääräistä liikkua, jos en sitä haluaisi. 

Elämässä on niin paljon asioita, jotka pitää tehdä. Tai luulee, että ne pitää tehdä. Tai toivoisi jostain syystä, että saisi ne tehdyksi. Vapaa-ajan ”pitäisi”-hommista voi laistaa, jos ne koskevat vain ja ainoastaan itseä, kuten tiskaus, viikkosiivous, turhien tavaroiden lajittelu kiertoon, harrastusten järjestelmällinen toteuttaminen ja ideoiden loppuun saattaminen (kirjoittaminen,  valokuvaus, maalaus, liikunta…). Ehkä pitäisi kehittää itselleen jonkinlainen intohimo edes johonkin asiaan, mutta perusinnottomalle luonteelle on vaikea tehdä mitään. En ole vielä törmännyt asiaan, josta olisin todella innostunut niin, että sitä olisi pakko tehdä. Teen monia asioita mielelläni, mutta yhtä monia asioita (ja joskus noita kivojakin asioita) joudun perustelemaan järkiperäisesti itselleni, jotta jatkaisin niiden tekemistä. Laiskuuttako? Flegmaattisuutta? Temperamentin puutetta? Whatever – näillä eväillä mennään. Valintoja, valintoja!

Kun kirjoitan tätä tekstiä, marraskuu alkaa olla puolivälissä. Alkukuu on unohdettu ja nyt katsotaan taas eteenpäin. Loppukuun teema jatkaa siitä, missä lokakuussa epäonnistuin. Siispä teemana on Sauvat käteen, mars! 

Käyn toisinaan erään ystäväni kanssa valokuvaamassa - tässä muutama kuva parin viikon takaiselta retkeltä. Lisäksi kuvia pilvien päältä Oulu-Helsinki-väliltä.

Innokasta marraskuuta ja miellyttäviä valintoja toivottaa
MerjaFIN