29.12.2015

Liiku reippaasti ja syö hyvin

Joulukuu on loppumassa ja kohta astutaan uuden vuoden puolelle. SuperAkatemian joulukalenteri sujui paremmin kuin odotin ja onnistuin suorittamaan kaikki kalenterin tehtävät. Hyvä, minä! Tällaiset pienet, monipuoliset haasteet ovat hauskoja!

Joulukuun reippaat liikunnat ovat tässä: 5 x kuntosali, 2 x pitkä kävelylenkki, 1 x sulkapalloa ja 1 x useamman tunnin hyötyliikuntaputki – nämä olen merkinnyt ihan paperiseen treenikalenteriin. HeiaHeiaan merkitsen kaikenlaisen liikunnan, mutta treenikalenteriin vain liikunnan, jonka olen tarkoittanut treeniksi tai joka muuten on selvästi elimistöä tavallista enemmän kuormittavaa.

HeiaHeian mukaan olen kiivennyt vuoden aikana 25 777 porrasta – no ihan jokaista ei ehkä tullut laskettua. Se tekee keskimäärin 70 rappusta, reilut kolme kerrosta ylös ja alas päivässä – ei paha. Top 3 -lajit toteutuskertojen perusteella laskettuina olivat: kävely, portaiden nousu ja kissankävelytys. Tämä selittyy sillä, että kävelen lyhyen työmatkani, kuljen portaita ylös ja alas työpaikalla ja kävelytän kissaa joka päivä keväästä syksyyn sään salliessa. Tuohon kolmen kärkeen taitaa olla melko vaikea saada mahdutettua muuta.

Joulukuun hyvät syömiset ovat tietysti näin joulun aikaan olleet perinteisiä ja uusia jouluherkkuja, joissa ei kaloreita lasketa. Mukaan on kuitenkin mahtunut myös ns. terveellisempiäkin aterioita. Kaivoin jälleen esiin vanhan painonhallintaohjelman, jossa 1-2 viikon ajan on rasvan määrä pidetty tavallista alhaisempana. Tässä esimerkki yhden päivän aterioista ja niiden tietyistä ravintosisällöistä. Ravintoainekuvat on leikattu Kalorilaskuriin tekemistäni merkinnöistä (klikkaa kuvia, niin saat ne suuremmiksi).



Ravintoympyrä:
- Alemmassa ympyrässä on päivän tavoiten rasvan (R), proteiinin (P) ja hiilihydraattien (H) suhteen.
- Ylemmässä ympyrässä on toteutunut jakauma.
- Kasvis- ja kuitutavoite käy ilmi Ruoan laatu -kuvasta. Juotua nestettä en kirjaa päiväkirjaan.











Ruokapäiväkirjasta näkyvät koko päivän syömiset. Päivä (aamu) alkaa alemman kuvan alareunasta.














  

Koko päivän syömiset ruokakuvina (n. 1300 kcal):
- aamupala: kaurapuuroa, margariinia, banaania, rasvatonta maitoa, kahvia
- lounas: seitiä, porkkanaa ja sipulia folionyytisssä, perunoita ja rasvatonta maitoa
- välipala: omena, kahvia
- päivällinen: tummaa riisiä, hunajabroileria ja porkkanaraastetta
- iltapala: ruisleipää, margariinia, kalkkunaleikettä, tomaattia ja kaakaota
(omena-banaanikuva on rekvisiittaa...)

















Mitä sitten tuo uusi vuosi tullessaan? Se selviää lähiaikoina ;-)

Hyvää tulevaa vuotta ja hyviä valintoja!
t. MerjaFIN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti