29.12.2015

Liiku reippaasti ja syö hyvin

Joulukuu on loppumassa ja kohta astutaan uuden vuoden puolelle. SuperAkatemian joulukalenteri sujui paremmin kuin odotin ja onnistuin suorittamaan kaikki kalenterin tehtävät. Hyvä, minä! Tällaiset pienet, monipuoliset haasteet ovat hauskoja!

Joulukuun reippaat liikunnat ovat tässä: 5 x kuntosali, 2 x pitkä kävelylenkki, 1 x sulkapalloa ja 1 x useamman tunnin hyötyliikuntaputki – nämä olen merkinnyt ihan paperiseen treenikalenteriin. HeiaHeiaan merkitsen kaikenlaisen liikunnan, mutta treenikalenteriin vain liikunnan, jonka olen tarkoittanut treeniksi tai joka muuten on selvästi elimistöä tavallista enemmän kuormittavaa.

HeiaHeian mukaan olen kiivennyt vuoden aikana 25 777 porrasta – no ihan jokaista ei ehkä tullut laskettua. Se tekee keskimäärin 70 rappusta, reilut kolme kerrosta ylös ja alas päivässä – ei paha. Top 3 -lajit toteutuskertojen perusteella laskettuina olivat: kävely, portaiden nousu ja kissankävelytys. Tämä selittyy sillä, että kävelen lyhyen työmatkani, kuljen portaita ylös ja alas työpaikalla ja kävelytän kissaa joka päivä keväästä syksyyn sään salliessa. Tuohon kolmen kärkeen taitaa olla melko vaikea saada mahdutettua muuta.

Joulukuun hyvät syömiset ovat tietysti näin joulun aikaan olleet perinteisiä ja uusia jouluherkkuja, joissa ei kaloreita lasketa. Mukaan on kuitenkin mahtunut myös ns. terveellisempiäkin aterioita. Kaivoin jälleen esiin vanhan painonhallintaohjelman, jossa 1-2 viikon ajan on rasvan määrä pidetty tavallista alhaisempana. Tässä esimerkki yhden päivän aterioista ja niiden tietyistä ravintosisällöistä. Ravintoainekuvat on leikattu Kalorilaskuriin tekemistäni merkinnöistä (klikkaa kuvia, niin saat ne suuremmiksi).



Ravintoympyrä:
- Alemmassa ympyrässä on päivän tavoiten rasvan (R), proteiinin (P) ja hiilihydraattien (H) suhteen.
- Ylemmässä ympyrässä on toteutunut jakauma.
- Kasvis- ja kuitutavoite käy ilmi Ruoan laatu -kuvasta. Juotua nestettä en kirjaa päiväkirjaan.











Ruokapäiväkirjasta näkyvät koko päivän syömiset. Päivä (aamu) alkaa alemman kuvan alareunasta.














  

Koko päivän syömiset ruokakuvina (n. 1300 kcal):
- aamupala: kaurapuuroa, margariinia, banaania, rasvatonta maitoa, kahvia
- lounas: seitiä, porkkanaa ja sipulia folionyytisssä, perunoita ja rasvatonta maitoa
- välipala: omena, kahvia
- päivällinen: tummaa riisiä, hunajabroileria ja porkkanaraastetta
- iltapala: ruisleipää, margariinia, kalkkunaleikettä, tomaattia ja kaakaota
(omena-banaanikuva on rekvisiittaa...)

















Mitä sitten tuo uusi vuosi tullessaan? Se selviää lähiaikoina ;-)

Hyvää tulevaa vuotta ja hyviä valintoja!
t. MerjaFIN

30.11.2015

Sauvat käteen, mars!

Nyt onnistui! Sauvakävely nimittäin. No – vain neljä kertaa sain itseni liikkeelle, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Mottoni on: Kaikella on väliä – Every Little Counts! Jos en ajattelisi näin, valitsisin hissin portaiden sijasta ja bussin kävelyn asemesta.

Myös kuntosaliaamut saatiin jälleen käyntiin, ja vaikka viime kirjoituksessani manasinkin lähtemisen ankeutta ja salilla rehkimisen tylsyyttä, niin on se olo vain niin paljon parempi treenin jälkeen kuin ilman treeniä. Tuntuu, että keho ei ole pelkkää yhtä mössöä, vaan on kädet ja jalat ja niiden eri osat, niska ja vatsa ja selkä. Ja että ne kaikki tietävät erikseen, mitä tehdä, eivätkä liiku vain mössökehon mukana yhtenä könttinä.

Joulukuun haasteena (uskallanko edes sanoa, sillä en ole lainkaan varma onnistumisesta) on osallistuminen SuperAkatemian Joulukalenteriin. Osallistuin toissa vuonna ja aika hyvin sain tehtyä suurimman osan joulukalenterin tehtävistä. Teemana on Innostu – Hikoile – Pureskele – Nauti. Joka päivä tulee uusi tehtävä, joka kuitataan tehdyksi joulukalenteriin. Toissa vuonna tehtävät liittyivät liikuntaan, ravitsemukseen, kotihommiin, vuorovaikutukseen ja rentoutumiseen – epäilen, että niin on tänäkin vuonna. Joulukalenteristressin välttämiseksi teen valinnan: pyrin mahdollisimman suureen sitoutumiseen liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvissä tehtävissä ja teen muita sen verran kuin pystyn.

Joulukuun teemana minulla on siis Liiku reippaasti ja syö hyvin.

Tule sinäkin mukaan SuperAkatemian joulukalenteriin!

Joulukalenteriterveisin
MerjaFIN

Muutama kuva Oulun jouluvaloista.





14.11.2015

Sujuvasti sauvoilla


Kävelen reippaasti pitkin pyörätietä Oulujoen rantamilla, sauvat rytmittävät askelia. Nostan kasvot kohti nousevaa aurinkoa ja nautin joka hetkestä. 

Idyllistä, eikö vain? Näinkö se lokakuu sujui? No ei todellakaan. En käynyt sauvakävelyllä kertaakaan. On vain niin paljon mukavampaa vetää peitto korviin ja jatkaa unia. Ja töiden jälkeenhän ei enää jaksa tai ehdi… Onneksi kuitenkin kävimme treenikaverini kanssa kuntosalilla parina aamuna viikossa. Nyt on pieni tauko meneillään erinäisistä syistä johtuen, mutta eiköhän tämä tästä taas etene. 

Usein kehotetaan etsimään liikuntamotivaatiota kuvittelemalla, kuinka ihanalta liikunta tuntuu ja kuinka mahtava olo on jälkeenpäin. Kyllähän sitä tyydytystä saa endorfiinista ja itsensä voittamisesta treenin jälkeen, mutta liikunnan toteuttamisen romantisoimisen lopetan tähän. Totuus on, että aamulla ei ole kiva nousta ylös ja lähteä kuntosalille puolinukuksissa. Alkulämmittely juoksumatolla, crosstrainerilla tms. on syvältä. Ei ole yhtään mukavaa lenkkeillä tihkusateisessa harmaudessa eikä kesähelteellä. Enkä todellakaan nauti kipukynnyksen ylittämisestä, vaikka sitä on pakko tehdä, jos haluaa kehittyä. Ja totta kai sitä haluaa kehittyä – en tekisi ensimmäistäkään ylimääräistä liikkua, jos en sitä haluaisi. 

Elämässä on niin paljon asioita, jotka pitää tehdä. Tai luulee, että ne pitää tehdä. Tai toivoisi jostain syystä, että saisi ne tehdyksi. Vapaa-ajan ”pitäisi”-hommista voi laistaa, jos ne koskevat vain ja ainoastaan itseä, kuten tiskaus, viikkosiivous, turhien tavaroiden lajittelu kiertoon, harrastusten järjestelmällinen toteuttaminen ja ideoiden loppuun saattaminen (kirjoittaminen,  valokuvaus, maalaus, liikunta…). Ehkä pitäisi kehittää itselleen jonkinlainen intohimo edes johonkin asiaan, mutta perusinnottomalle luonteelle on vaikea tehdä mitään. En ole vielä törmännyt asiaan, josta olisin todella innostunut niin, että sitä olisi pakko tehdä. Teen monia asioita mielelläni, mutta yhtä monia asioita (ja joskus noita kivojakin asioita) joudun perustelemaan järkiperäisesti itselleni, jotta jatkaisin niiden tekemistä. Laiskuuttako? Flegmaattisuutta? Temperamentin puutetta? Whatever – näillä eväillä mennään. Valintoja, valintoja!

Kun kirjoitan tätä tekstiä, marraskuu alkaa olla puolivälissä. Alkukuu on unohdettu ja nyt katsotaan taas eteenpäin. Loppukuun teema jatkaa siitä, missä lokakuussa epäonnistuin. Siispä teemana on Sauvat käteen, mars! 

Käyn toisinaan erään ystäväni kanssa valokuvaamassa - tässä muutama kuva parin viikon takaiselta retkeltä. Lisäksi kuvia pilvien päältä Oulu-Helsinki-väliltä.

Innokasta marraskuuta ja miellyttäviä valintoja toivottaa
MerjaFIN




11.10.2015

Kuntosali kutsuu

Asetin syyskuun tavoitteeksi paluun kuntosalille ja yllätys, yllätys: tavoite saavutettu! Kävin ensin tuttavani kanssa pelaamassa sulkapalloa, jonka päälle totuttelin kevyesti jälleen kuntosalilaitteisiin. Sitten aloitin kuntosalilla käynnin ennen töihin menoa aamuvirkun ystäväni kanssa. Tavoitteena on käydä salilla 2-3 krt viikossa.

Aamutreeni kestää 40-50 min., jona aikana ehtii tehdä 5-7 min. alkulämmittelyn ja sen jälkeen harjoitusta keskivartalolle sekä ala- ja yläraajoille + (jos on aikaa) lisälaitteita ja loppuverryttelyä. Tai keskivartalo + yläraajat ja toisena päivänä keskivartalo + alaraajat. Aamusalin kruunaa treenin päälle rauhassa nautittu wiener melange -kahvi kuntoklubin automaatista :-)

Suurin yllätys oli, että pystyin jatkamaan lähes samoilla painoilla, joihin pääsin reilut puolitoista vuotta sitten ennen kuin unohdin kuntosalin olemassaolon… Olen sitten ilmeisesti kuitenkin tehnyt jotain sellaista, joka on pitänyt lihaskuntoa yllä (portaiden nousua, tavaroiden roudaamista töissä, seisomista työpöydän ääressä, oman painoni kannattelua…) – muutenhan tuota ei voi selittää. Paitsi jos olisin tehnyt aiemmin liian pienillä painoilla, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa. Lisään painoja aina, kun pystyn tekemään 10-15 toistoa / 2-3 sarjaa. En siis heiluttele puntteja huvikseni. Mutta hyvä vain näin, sillä se motivoi jatkamaan.

Nyt kun kuntosaliputki on saatu avatuksi, pitäisi palata myös sauvakävelyn pariin. Siispä lokakuun teemana on: Sujuvasti sauvoilla. Painotavoitteita en edelleenkään aseta.

Tämän kerran valokuvaväläys tulee Kävele naiselle ammatti -tapahtumasta 13.9.15. Koskaan ei ole lenkillä niin kiire, ettei ehtisi muutamaa kuvaa ottaa :-)

Kuulasta lokakuuta kaikille!
t. MerjaFIN







30.8.2015

Bageleita ja tonnikalaa

Ei mennyt niin kuin Strömsössä tämä elokuu. Englannissa alkanut bagel-putki jatkui, kun löysin makoisia bageleita Stockmannilta. Resepti: bagel halkaistaan kahtia ja käräytetään leivänpaahtimessa. Päälle sipaistaan margariinia, leikataan palanen voimakasta juustoa, kasataan kunnon annos tonnikalaa (paloina vedessä) ja kruunataan kiemuralla remouladekastiketta tai paprikamajoneesia. Lisäksi löysin (valitettavasti) jäätelöuutuuden, joka ruokki rakkauttani voimakkaaseen, englantilaiseen minttuun: Arla Ingman English Mint.

Nyt olen sitten tasapainoillut noiden houkutusten välillä elokuun. Toukokuun lopussa kokonaispudotus oli 12,5 kg, mutta kesäkohelluksen jälkeen on tyytyminen 10 kg painonpudotukseen vuoden aikana. En ole täysin tyytyväinen itseeni, mutta en nyt ruoskaakaan ala hankkia. Tarkoituksenahan oli ottaa rennosti ja liikaa stressaamatta, ja 10 kg on parempi kuin ei mitään.

Hetken hellin ajatusta, että en teemoittaisi tulevaa vuotta, mutta päädyin kuitenkin siihen, että tulosten saavuttamisen kannalta teemakuukaudet ovat tarpeen. En edelleenkään aseta painontavoitteita, mutta vähän hyötyliikuntaa rankempi treeni lienee syytä aloittaa.

Syyskuun teemana on: Kuntosali kutsuu. Tavoitteena on saada raahattua itseni kuntosalille, jonka jäsenmaksun maksaminen ilman treenin treeniä on jatkunut jo melko kauan. Siihen haluan muutoksen. Katsotaan, miten akan käy…

T. MerjaFIN

p.s. Viime vuoden teema-/haastekuukaudet löytyvät mm. tagin "haasteet" alta. Tämän vuoden teemakuukausiin laitan tagiksi "teemat".
p.p.s. Olin elokuussa maalauskurssilla, ja kävimme hakemassa inspiraatiota mm. Hailuodosta. Tässä muutama kuva reissulta.


 
 
 
 

9.8.2015

Hehkuva heinäkuu

Puhelinkopeistaan Englanti tunnetaan.
Ihana heinäkuu! Pakenin Suomen säätä pariksi viikoksi Englantiin MerjaUK:n vieraaksi. Kävelimme Lontoota ympäri täyden työpäivän verran, eikä shoppailultakaan voinut välttyä. Ajelimme pienissä, idyllisissä kylissä, pistäydyimme pubeissa ja rusinana pullassa teimme kiertokäynnin Warner Bros.:n Harry Potter -studiolle. Studiolla on paljon nähtävää myös muille kuin Potter-faneille. Kyllä oli mukava ja rentouttava loma!

Heinäkuun tavoitteena oli säilyttää saavutettu paino, ja Englannissa se onnistuikin hyvin, koska kävelimme paljon. Kotona tuli takapakkia, kun bagel-putki jäi päälle ja paino nousi pari kiloa. Elokuun tavoitteena onkin karistaa kesäkilot, mutta varsinaista teemaa en nyt itselleni aseta.

Tässä pieni kuvatervehdys Englannin matkalta.
t. MerjaFIN


Kanava virtaa läpi Englannin.

Perinneruokaa :-) Fish & chips
 
Ihana tuoretiski!

Hieman etnisempiä herkkuja.

Big Ben ja parlamenttitalo

The London Eye Thamesin rannalla.

Greenwich, maailman ajan ja mittojen määrittäjä.
Alhaalla kuninkaallinen merisotakoulu.
Taustalla Lontoo pilvenpiirtäjineen.

 
Liberty-tavaratalo on tunnettu kukkakuosisista kankaistaan.

Covent Gardenissa oli meneillään musiikkiesitys.

St James's Park lähellä Buckinghamin palatsia, The Mallin varrella.

Harry Potter -kiertokäynti odottaa.

5.7.2015

Kukoistava kesäkuu

Kesäkuu on ollut kukoistava, mutta sateinen. Parvekkeella on muutama kukkanen ja siellä tarkenee istuskella vilpoisista ilmoista huolimatta. Pihamaalla on harakanpesä, ja on ollut mukava seurata poikasten kehittymistä. Nyt ne jo lentelevät ympäriinsä ja opettelevat etsimään ruokaa myös itse. Olen ehtinyt lomalla siivota kauhistuksen kanahäkin eli talon varastokomeron, josta päätyi melko kasa rikkinäisiä tai tarpeettomia tavaroita kierrätykseen tai kaatopaikalle. Myös Haaparannan Ikeassa tuli pistäydyttyä sekä kahden päivän mittaisella kirjoittajakurssilla ihanassa ympäristössä.



Paino ei ole laskenut, mutta se ei haittaa – en ole siihen nyt erityisesti pyrkinytkään. Tavoitteena on pitää tilanne vakaana myös heinäkuun ajan eli pyrin pitämään nykyisen painon toistaiseksi. Miksikö? Koska haluan välttää ylimääräistä stressiä lomalla ja sitä laihduttaminen minulle valitettavasti aiheuttaa. Otan siis kesälomaa painonpudottamisesta ja kerään päiviin iloisia asioita, kuten harakanpoikasten varttuminen, auringonlaskun värit pilvissä, mukavat ystävät, ihanat sukulaiset, nautittavat harrastukset ja rakkaat karvakorvakissani.

Kuukausiteeman suhteen taidan siis pysytellä kukoistuksen tiellä ja ottaa seuraavaksi teemaksi hehkuvan heinäkuun. Nautitaan valosta, luonnosta ja hyvien ihmisten seurasta ja tavataan taas elokuussa!

t. MerjaFIN

7.6.2015

Toimiva toukokuu

Toukokuu toimi miten kuten mukavasti ja sain aikaan jonkinlaisen sovinnon harrastusteni välille. Säännöllinen liikunta on edelleen hakusessa, mutta kirjoittaminen on meneillään ja valokuvaus odottaa seuraavaa aurinkoista säätä, joka osuisi yksiin vapaa-ajan kanssa. Maalaus on kesätauolla ja odottaa maalauspiknikejä, joita meillä on naapurin kanssa tapana pitää muutama kesässä. Yritän olla ottamatta stressiä siitä, että en pysty harrastamaan kaikkea yhtä aikaa. Toukokuussa paino tippui 0,6 kg ja kokonaispudotus on nyt 12,5 kg.


Kesäkuussa kaikki kukoistaa ja hehkuu voimissaan. Minäkin haluan kukoistaa ja siksi otan teemaksi kukoistavan kesäkuun – mitä se sitten tuokin tullessaan.

Onko pakko?

Tutustuin sattumalta mielenkiintoiseen blogiin, jota pitävät ravitsemusterapeutit Katri Mikkilä ja Leena Putkonen. Kuvaavasti blogin nimi on Se erilainen fitness-blogi. Blogissa pohditaan suhdetta syömiseen, liikuntaan ja itsensä arvostamiseen sellaisena kuin on. Blogin kirjoitus Onko pakko punnita? tuo jostain syystä mieleeni Suomen tämän vuoden euroviisuedustajan PKN eli Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen kappaleen Aina mun pitää.

Onko pakko punnita? Onko pakko laihduttaa? – Onko pakko kehua? Kyllä oot niin paljon paremman näköinen nyt, kun olet laihtunut… Aateltiin, että ehkä sää nyt voisit lähteä meidän kanssa liikuntalomalle, kun oot laihtunut… Onko ihan pakko? Ehkä ei aina tarvitse ottaa vastaan ihan kaikkea, mitä muut sanovat? Ehkä on ihan ok sanoa välillä suorat sanat? Ehkä on ihan ok olla sellainen kuin on? Ja ehkä pitää vain hyväksyä, että ei se toinen ehkä tahallaan...



Tervetuloa kanssani kukoistavaan kesäkuuhun PKN:n saattelemana!

 

Kesäterveisin
MerjaFIN

3.5.2015

Hauska huhtikuu

Terveisiä hauskasta huhtikuusta! Oli melko mukavaa, ei voi valittaa. Maalasin kissojeni kuvia kuivapastellilla samettipaperille, otin polkupyörän talviteloilta, ostin kävelykengät ja kokkailin uusia ruokia. Yksi hauskimmista oli kukkakaalipizza, jonka reseptin eräs kaverini vinkkasi. Se on myös kevyttä ruokaa, jos ei läträä liikaa juuston kanssa.

Yksi keskeisiä ongelmiani – jos sitä ongelmaksi voi sanoa – on se, että kiinnostukseni jakautuu moneen asiaan. Harrastan mm. kokkausta, maalaamista, kirjoittamista, valokuvaamista, lukemista ja nettiasioita. Kissani eivät ole listalla, sillä ne ovat elämäntapa, eivät harrastus. Ennen harrastuksiini kuului myös liikunta, mutta sen ilo on ollut kateissa jo pitkään. Nyt näyttää siltä, että kaiken muun lisäksi harrastan myös laihduttamista.

Nykyään puhutaan laihduttamisen sijaan mieluummin painonhallinnasta, jossa terveellisen ruokavalion ja monipuolisen liikunnan kombinaatio muodostavat elämäntavan. Ei enää lyhytjännitteisiä laihdutusprojekteja ja kummallisia dieettejä, vaan loppuelämän kestävä terveellisempi elämä. Kukaan ei jaksa olla aina ja ikuisesti skarppina eikä tarvitsekaan – riittää, että tekee pääasiassa ns. viisaita valintoja. Terveellisinä pitämäni ruokavalinnat ovat kyllä osa elämäntapaani, mutta painon pudottaminen alkaa tuntua kyllästyttävältä harrastukselta. Siksi olen näissä haastekuukausissani pyrkinyt etsimään pelkän laihdutuksen lisäksi myös jotain muuta tavoittelemisen arvoista.

Seuraavana on haastevuorossa toukokuu. Oli hieman vaikea keksiä teemaa, joka alkaisi t-kirjaimella, olisi positiivinen, noudattaisi samaa linjaa aiempien kuukausien kanssa ja kuvaisi sitä, mitä kuukaudelta toivon. Lopulta valitsin toimivuuden. Haluaisin saada jonkinlaisen tasapainon kaikkien noiden harrastusteni kanssa siten, että jokaiselle olisi aikaa sopivasti ja saisin vielä liikunnankin sujutettua sinne sekaan. Toukokuu näyttää, miten homma toimii.

Tervetuloa tekemään kanssani oivia valintoja toimivassa toukokuussa!

t. MerjaFIN
p.s. Laihdutusharrastukseni saldo huhtikuulta on -1,1 kg. Kokonaispudotus tämän projektin aikana on nyt 11,9 kg. Alaspäin mennään, ja sehän on vallan mainiota!

Vappupiknikillä tuulisessa, mutta lämpimässä säässä.
Ulkona ruoka maistuu parhaalta!


5.4.2015

Monipuolinen maaliskuu

Maaliskuun tavoitteenani oli monipuolistaa liikuntaa. No se ei toteutunut. Kuukausi meni ohitse kuin siivillä ja kiinnostukseni oli liikunnan sijaan muissa harrastuksissa. Monipuolista oli kuitenkin syöminen, sillä lisäsin entisestään vihannesten ja hedelmien määrää. Valitettavasti vain himoni leipään vei voiton turhan usein, joten painon pudottaminen oli tiukassa. Niinkin pieni pudotus kuin puoli kiloa viikossa ei tule laiskottelemalla. Sain kuitenkin nipistettyä painoa pykälän alaspäin eli 1,3 kg. Kokonaispudotusta maaliskuun loppuun mennessä on näin ollen 10,8 kg.


Pääsiäistä vietetään, kun tätä kirjoittelen. Mämmit on syöty, joten voin siirtyä hauskan huhtikuun pariin. Tavoitteena on löytää iloa painonhallinnasta, liikunnasta ja elämästä yleensä. Tänään paistaa aurinko ja se jo itsessään ilahduttaa.

Hauskaa huhtikuuta myös sinulle!
t. MerjaFIN
p.s. Laitanpa tähän linkin, jonka Facebook-kaverini laittoi erääseen ryhmään. Artikkelissa on paljon mielenkiintoista asiaa, asiantuntijana Mikael Fogelholm.
p.p.s. Vaikka itse mielelläni noudatankin ns. virallisia suosituksia, en tyrmää erilaisia näkemyksiäkään. Tilaa on kaikille ja eri ihmiset laihtuvat eri tavoin. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Totuus on ehkä siltä väliltä. Mielenkiintoista onkin tutustua eri tavoin laihduttaviin. Siitä esimerkkinä lisäsin blogistaniaan blogin, jonka tänään löysin: Läskimimmi - fatmama.

2.3.2015

Hurmaava helmikuu

Hurmaavalta helmikuulta odotin kauniita pakkaskelejä, aurinkoa ja lenkki-intoa sekä maukasta ja kaunista ruokaa. Aurinko paisteli ajoittain ja keli oli leutoa, mutta erittäin liukasta. Ruoka sen sijaan on ollut sekä kaunista että maukasta.


Helmikuun alku lipsahti pudonneen painon ylläpitoon pudottamisen sijaan. Onneksi kuitenkin viime vuoden aikana kadonnut lenkki-into löytyi, samoin ihanat, ruokaisan runsaat ja värikkäät salaatit. Kävin helmikuussa 8 kertaa reilun puolen tunnin sauvakävelylenkillä, mikä on enemmän kuin koko viime vuonna yhteenä. On mukava huomata, kuinka nopeasti kunto alkaa kohentua jo näinkin pienestä määrästä. Toki sen tiesin vanhasta kokemuksesta, mutta sen kun aina muistaisi! Olo on niin paljon parempi, kun liikakiloista huolimatta jaksaa paremmin ja kroppa tuntuu vetreämmältä.

Voinkin ilokseni ilmoittaa, että helmikuussa paino painui hieman alaspäin, 1,5 kg. Kokonaispudotus siis tähän mennessä 9,5 kg.

Eilen alkoi Monipuolinen maaliskuu. Sen aikana tavoitteenani on monipuolistaa liikunnallisia aktiviteettejani, joihin sisällytän myös hyötyliikunnan. Tähän asti toteutettuja ovat kävely, portaiden nousu, seisominen työpisteellä, venyttely ja sauvakävely. Saisinko lisättyä listaan maaliskuun aikana kaksi sellaista uutta lajia, joita toteutan vähintään kaksi kertaa viikossa? Todennäköisesti toinen lajeista ei vielä ole kuntosali, mutta senkin vuoro tulee.

Monipuolista maaliskuuta myös sinulle!
t. MerjaFIN
p.s. 28.3.15 vietetään jälleen Earth Hour'ia. Vietä sinäkin!

1.2.2015

Tarmokas tammikuu

Miten sinun vuotesi on alkanut? Tipattoman tehokkaasti ja sujuvasti suksien vai menikö homma läskiksi?

Kenellekään ei liene yllätys, että minun tammikuuni olisi voinut olla tarmokkaampi. Niinhän se aina: innolla hommiin ja suunnitelmat kehiin - niiden toteutuminen ihanteellisesti onkin sitten toinen juttu. Toivottavasti yllätys on kuitenkin siinä, että sain pudotettua jouluna kertyneet 3 kg. Näin ollen pudotusta tämän teemavuoteni alusta (eli elokuun viimeiseltä viikolta) on nyt 8 kg.

Tammikuun teema ei kai sittenkään ole täysin nollille jäänyt. Olen jopa tehnyt kaksi sauvakävelylenkkiä. Ja kivunnut 2083 porrasta, se on noin 100 kerrosta. Tässä tammikuun top 5 HeiaHeian tilastoista:



Surkea saldo, sanoo ehkä joku. No joo, onhan se toisaalta. Riippuu siitä, millaista mittapuuta käyttää. Minun liikuntani on viimeisen vuoden aikana ollut niin nollilla ja paino niin ylhäällä, että kaikki on eteenpäin.

Olen päättänyt olla itselleni armollinen. Kieltäydyn harmittelemasta sitä, että aikomuksista huolimatta kaikki ei mennyt suunnitellusti. En ruoski itseäni siitä, että tuli syötyä turhan runsas iltapala. En masennu siitä, että aamu-uni vei jälleen voiton aamulenkistä. Totean vain, että näin meni tänään ja jatketaanpa tästä sitten ja otetaan opiksi. Ei tuo 8 kg pudotus ihan laiskottelemallakaan ole tullut, joten antaa mennä samaa rataa ilman verenpaineen kohotuksia. Kaikella on väliä - every little counts. Jep. Näin se menee.

Edessä on Hurmaava helmikuu. Odotan kauniita pakkaskelejä, aurinkoa ja lenkki-intoa sekä maukasta ja kaunista ruokaa. Taidankin aloittaa tästä: uunissa kypsytettyä broileria, keitettyjä kasviksi ja kirsikkatomaattia.







Hurmaavaa helmikuuta myös sinulle!
t. MerjaFIN