Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoilu. Näytä kaikki tekstit

28.1.2012

Rooibosta ja ruisleipää

Tosi on, että en pannut pahakseni sitä, että flunssa esti liikunnan. Viime viikolle suunnitelluista treeneistä ehdimme (treenikaverini ja minä) tehdä vain lauantain käveyly+juoksu-lenkin (30 min.), muu jäi haaveeksi. Sunnuntaina alkoi yskä ja sitä sitten jatkui koko viikon, kuumeen kera tarjoiltuna. Tänään olo on jo paljon parempi, mutta treenit saavat jäädä, kunnes nuha ja yskä katoavat.

Flunssaisena ei kotona tarvitse jaksaa tehdä mitään järkevää. Sinne vain sängyn pohjalle, peitto korviin, kirja käteen, tv auki ja kissat viereen. Suloisen lämmintä ja mukavaa. Pakko tosin on välillä vaihtaa asentoa, kun kyljet puutuvat. Niin ja keittää Rooibos-teetä lämmikkeeksi. Ja joku leipäpala (karpalo-ruisleipä on muuten hyvää) ja hedelmä tms. teen kaveriksi. Mutta muun ajan voi käyttää hyödyllisesti lepäämiseen.


Niillä mennään, mitä on :-)    

MerjaFIN




28.9.2011

Ei kahta ilman kolmatta...

1. Kaksi viikkoa sitten menetin rakkaan Viivi-kissani.  2. Seuraavana päivänä löytyi hampaasta suuri reikä, joka paikattiin. 3. Maanantaina jouduin viikon mittaiselle antibioottikuurille. Jokohan tämä riittäisi tällä erää?

Lääkekuurin aiheutti kotipeto-Leevi, joka iski lauantaina hampaansa kämmenselkääni melkoisella voimalla. Leevi makoili tyytyväisenä vatsani päällä kehräten silmät puoliummessa. Silittelin sitä ja näin, kuinka kissan silmät yhtäkkiä revähtivät suuriksi. Mitään en ehtinyt tehdä, kun käsi oli jo kissan hampaissa.

Pistosta tuli aika syvä, ja vaikka kuinka pesin ja desinfioin, tulehtuihan se kuitenkin. Kämmenselkä oli kosketusarka ja hieman turvoksissa, ja punoitus levisi melkein koko kämmenpöytään. Työterveyshuolto ystävällisesti ahtoi minut olemattomaan väliin lääkärin vastaanotolle ja sain antibioottikuurin. Lääkäri totesi, että ei ole märkää ihon alla, mutta seuraavana aamuna pistokohdassa oli melkoinen paukama.

Päätin, että sairaalaan en mene (kuten kävi kaksi vuotta sitten, kun Leevin purema sai antibiooteista huolimatta aikaan ikävän imusuonentulehduksen ja olin neljä päivää antibioottitiputuksessa), ja otin käyttöön vanhanajan kotikonstit: parsinneulan ja tulitikut.

Desinfioin neulan tulessa, rappasin pistokohdan auki ja puristelin märkää ulos. Voitte uskoa, että ei ollut ihan kivutonta hommaa. Sitten desinfiointi ja bakteereja tuhoava laastari päälle. Sama homma uudelleen, kun reikä meni umpeen. Nyt tulehdus on selvästi rauhoittumassa, kiitos antibioottien ja kotikonstien.

Miksi kissa puree? tuntuu olevan aika monen kissanomistajan kysymys. Sitä minäkin kysyin Googlelta ja löysin monenlaisia vastauksia, joita Whiskasin KissaWiki tarjosi ehkä eniten. "Leikkimishepuli" tai "hellyysaggressio", siitä lienee kyse. Syynä todennäköisesti se, että henkilö, jolta Leevin aikoinaan (allergian vuoksi) sain, oli ottanut kissan pentueesta liian varhain. Hän oli ajatellut, että voisi sillä tavoin kasvattaa kissasta mieleisensä. Luulo oli väärä. Emo on se, joka kasvattaa, ja muiden pentujen kanssa leikkiessään kissa oppii leikin rajat.

Tulleessan minulle Leevi oli mahdottoman villi, roikkui koko ajan kiinni käsissä ja jaloissa ja puri sekä kotiväkeä että vieraita. Leevi on nyt 5-vuotias. Pureminen on hävinnyt lähes kokonaan, mutta toisinaan tulee tuo "hepuli", joka yllättää ja käy kipeää.

Miten puremisen saisi kuriin? Leevi pelkää autojen ja mopojen lisäksi vain Samariinia ja inhoaa vesisuihkua ja käsivoidetta. Sivelemällä tuoksuvaa käsivoidetta sähköjohtoihin sain Leevin aikoinaan lopettamaan johtojen pureskelun. Autoa ja mopoa ei voi pitää sisällä (ei niitä tosin olekaan..), joten taidanpa turvautua suihkepulloon, käsivoiteeseen ja Samariiniin...

Liikunta vk 38:
Viikonvaihteen flunssaoireet onneksi hävisivät.
- Tiistaina kävelin akvarellikurssille ja takaisin (3 km / 30 min.)
- Keskiviikko- ja torstaiaamuna yllätin itseni käymällä kuntosalilla ennen töihin menoa. Ke-aamuna väsymys oli valtava, mutta to oli jo paljon helpompi.
- Perjantai-iltana kävin ystäväni kanssa syömässä elämäni suurimman hampurilaisannoksen Scandic-hotellin Movie Diner -ravintolassa (tutkimme oululaisia ruokapaikkoja, ehkä siitä tulee joskus blogi...).
- Lauantaina reippailin Hupisaarille ja kiipesin puuhun (Kiipeä puuhun -viikko), kävin hautausmaalla istuttamassa kanervia ja kävelin pitkin ja poikin kaupunkia. Kävelyä tuli yht. 3,5 t ja olin todella väsynyt kotiin päästyäni. Raitisilmamyrkytys? La-iltana Leevi sitten käytti hampaitaan...
- Sunnuntaina käsi oli tosi kipeä, eikä kuntoilu maistunut.

Vk 39: 
Ma menin lääkäriin ja sain jämäkät antibiootit. Tulin siihen tulokseen, että kun on lääkekuurilla ja käsi märkii, ei ehkä ole viisasta rehkiä. Nyt tilanne on kuitenkin jo parempi, joten jospa huomenna ainakin lenkille, jos säät sallivat.

Näillä jaksaa!      
MerjaFIN
p.s. tämän muhkean kuvan on ottanut
hampurilaisateriakaverini

18.9.2011

Syy vai tekosyy?

Viikon 37 suunnitelma ja sen toteutuminen:
ma 12.9. lepo -> ja sitä se oli
ti 13.9. akvarellikurssi -> pyöräilin kurssille 1,5 km ja talutin pyörän takaisin 1,5 km
ke 14.9. sauvakävely 60 min. -> kävelyn sijasta itkin illan, kun Viivi-kissa yllättäen jouduttiin nukuttamaan pois
to 15.9. kuntosali -> töissä oli vaikea keskittyä hommiin; töiden jälkeen kävin hammaslääkärissä turruttamassa poskeni (iso reikä paikattiin); illalla olo alkoi kaikin puolin helpottaa; en silti halunnut lähteä salille
pe 16.9. lepo (kyläilyä tiedossa, ehkä hieman viiniä ja naposteltavaa) -> kylässä rentoutumassa
la 17.9. kuntosali -> pitkään soviteltu reissu Haaparannan Ikeaan toteutui vihdoin; 4 tuntia shoppailua Ikeassa ja muualla, saman verran meni aikaa matkoihin; kotimatkalla alkoi jäseniä särkeä, illalla väsytti ja lämpö pyöri 37 tienoilla - flunssa tulossa? En mennyt salille.
su 18.9. sauvakävely 45 min. -> pää on tokkurainen, reisiä väsyttää pelkkä kävely -> en uskaltautunut kuin kahdelle kävelylenkille Leevi-kissan kanssa

Viikko 38:
En tee liikuntasuunnitelmaa ennen kuin näen, mihin suuntaan flunssayritys menee.

Syy vai tekosyy?
Jos ihminen olisi kuollut yllättäen, minulla olisi sosiaalinen lupa surra. Sen ymmärtäisivät kaikki. Kun eläin kuolee, sen aiheuttamaa surua eivät kaikki ymmärrä. Sehän on vain eläin, ei ihminen. Kissa, joka on kehrännyt sylissäsi, hieronut päätään poskeasi vasten, teroittanut kyntensä huonekaluihisi, repinyt vessapaperirullasi hajalle, juossut villisti lelun perässä, jutellut sinulle omalla kielellään 12 vuoden ajan ei ole "vain eläin". Se on rakas perheenjäsen, jonka poismeno ei ole yhdentekevää. Puolet puhekavereistani on poissa. Koti on paljon hiljaisempi kuin ennen, ja Leevi-kissa tarvitsee enemmän aikaani, kun sen leikki- ja tappelukaveria ei enää ole.

En suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että en ole jaksanut ajatella kuntoilua viime päivinä. Voiko suru olla suurempi kuin tiedän? Voiko se jopa alentaa vastustuskykyä niin, että flunssa iskee? En tiedä. Sen tiedän, että minulla suru saattaa aiheuttaa fyysisiä oireita. Kun aikoinaan kuulin työkaverini kuolemasta, en itkenyt, vaan ihmettelin, että miten niin kävi. Yhtäkkiä minua alkoi huimata ja jalat pettivät alta. Järkytys iski jäseniin. Alitajuntaa ei voi paeta. Tavalla tai toisella se saa elimistön reagoimaan tapahtumiin. Parempi siis surra tietoisesti.


Syy, ehdottomasti.

MerjaFIN