Pakkasessa kärvistellen...

... kävelin tiistaina akvarellikurssille ja takaisin. Siinäpä ne viikon liikunnat sitten olivatkin.

Flunssaa on kestänyt kaksi viikkoa ja nyt alkaa tilanne olla voiton puolella. Siinä määrin, että ensi viikolla kuntosali kutsuu. Onneksi ilmatieteenlaitos on ystävällisesti luvannut lauhtuvaa säätä, joten lenkillekin ehkä jo uskaltaa lähteä. Kyllä nämä ennätyspakkaset jo tällä erää riittäisivät.

Talvi on kuitenkin vasta puolivälissä, ja helmikuussa saatetaan vielä kärvistellä kylmässä. Maaliskuulta odotan aurinkoa ja jääpuikkojen kärjistä tippuvia puroja. Lunta tosin lienee vielä luvassa kohtalaisesti. Huhtikuu... silloin on jo melkein kesä!


Pidä itsesi lämpimänä!
MerjaFIN

Rooibosta ja ruisleipää

Tosi on, että en pannut pahakseni sitä, että flunssa esti liikunnan. Viime viikolle suunnitelluista treeneistä ehdimme (treenikaverini ja minä) tehdä vain lauantain käveyly+juoksu-lenkin (30 min.), muu jäi haaveeksi. Sunnuntaina alkoi yskä ja sitä sitten jatkui koko viikon, kuumeen kera tarjoiltuna. Tänään olo on jo paljon parempi, mutta treenit saavat jäädä, kunnes nuha ja yskä katoavat.

Flunssaisena ei kotona tarvitse jaksaa tehdä mitään järkevää. Sinne vain sängyn pohjalle, peitto korviin, kirja käteen, tv auki ja kissat viereen. Suloisen lämmintä ja mukavaa. Pakko tosin on välillä vaihtaa asentoa, kun kyljet puutuvat. Niin ja keittää Rooibos-teetä lämmikkeeksi. Ja joku leipäpala (karpalo-ruisleipä on muuten hyvää) ja hedelmä tms. teen kaveriksi. Mutta muun ajan voi käyttää hyödyllisesti lepäämiseen.


Niillä mennään, mitä on :-)    

MerjaFIN

Syy vai tekosyy?

Viikon 37 suunnitelma ja sen toteutuminen:
ma 12.9. lepo -> ja sitä se oli
ti 13.9. akvarellikurssi -> pyöräilin kurssille 1,5 km ja talutin pyörän takaisin 1,5 km
ke 14.9. sauvakävely 60 min. -> kävelyn sijasta itkin illan, kun Viivi-kissa yllättäen jouduttiin nukuttamaan pois
to 15.9. kuntosali -> töissä oli vaikea keskittyä hommiin; töiden jälkeen kävin hammaslääkärissä turruttamassa poskeni (iso reikä paikattiin); illalla olo alkoi kaikin puolin helpottaa; en silti halunnut lähteä salille
pe 16.9. lepo (kyläilyä tiedossa, ehkä hieman viiniä ja naposteltavaa) -> kylässä rentoutumassa
la 17.9. kuntosali -> pitkään soviteltu reissu Haaparannan Ikeaan toteutui vihdoin; 4 tuntia shoppailua Ikeassa ja muualla, saman verran meni aikaa matkoihin; kotimatkalla alkoi jäseniä särkeä, illalla väsytti ja lämpö pyöri 37 tienoilla - flunssa tulossa? En mennyt salille.
su 18.9. sauvakävely 45 min. -> pää on tokkurainen, reisiä väsyttää pelkkä kävely -> en uskaltautunut kuin kahdelle kävelylenkille Leevi-kissan kanssa

Viikko 38:
En tee liikuntasuunnitelmaa ennen kuin näen, mihin suuntaan flunssayritys menee.

Syy vai tekosyy?
Jos ihminen olisi kuollut yllättäen, minulla olisi sosiaalinen lupa surra. Sen ymmärtäisivät kaikki. Kun eläin kuolee, sen aiheuttamaa surua eivät kaikki ymmärrä. Sehän on vain eläin, ei ihminen. Kissa, joka on kehrännyt sylissäsi, hieronut päätään poskeasi vasten, teroittanut kyntensä huonekaluihisi, repinyt vessapaperirullasi hajalle, juossut villisti lelun perässä, jutellut sinulle omalla kielellään 12 vuoden ajan ei ole "vain eläin". Se on rakas perheenjäsen, jonka poismeno ei ole yhdentekevää. Puolet puhekavereistani on poissa. Koti on paljon hiljaisempi kuin ennen, ja Leevi-kissa tarvitsee enemmän aikaani, kun sen leikki- ja tappelukaveria ei enää ole.

En suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että en ole jaksanut ajatella kuntoilua viime päivinä. Voiko suru olla suurempi kuin tiedän? Voiko se jopa alentaa vastustuskykyä niin, että flunssa iskee? En tiedä. Sen tiedän, että minulla suru saattaa aiheuttaa fyysisiä oireita. Kun aikoinaan kuulin työkaverini kuolemasta, en itkenyt, vaan ihmettelin, että miten niin kävi. Yhtäkkiä minua alkoi huimata ja jalat pettivät alta. Järkytys iski jäseniin. Alitajuntaa ei voi paeta. Tavalla tai toisella se saa elimistön reagoimaan tapahtumiin. Parempi siis surra tietoisesti.


Syy, ehdottomasti.

MerjaFIN