22.11.2013

Päivän kuva

Tämän blogin uusin teema on Päivän kuva. Kuten Viikon kuva ei ilmesty joka viikko ei myöskään Päivän kuva ilmesty joka päivä. Se räpsähtää blogiin yhtä säännöllisen epäsäännöllisesti kuin kaikki muutkin tekstimme.

Päivän kuva voi olla pelkkä kuva. Se voi olla myös kuvaus päivästä. Tai molempia, kuten tämä päivitykseni.

Olen viettänyt eilisen ja tämän päivän Kuusamossa blogikirjoittamiseen liittyvässä koulutuksessa hankkimassa uusia ajatuksia ja pohtimassa blogikirjoittamisen olemusta. Miksi tämä blogi on olemassa ja miksi se on juuri tällainen eikä toisenlainen? Taustalla tietysti on meidän Merjojen kamppailu ylipainoa ja liikkumattomuutta vastaan. Välillä siinä onnistumme, välillä emme - sitä kyseenalaista lohtua haluamme jakaa niille, joita se kiinnostaa - aina ei mene niin kuin Strömsössä... Blogimme ei kuitenkaan ole vain sitä. Sen perusajatuksena ovat valinnat, joita joudumme tekemään joka päivä monissa eri asioissa. Siksi myös tekstiemme aihepiirit vaihtelevat: välillä mietitään liikuntaa ja painonhallintaa, välillä jotain muuta - tänään bloggaamista.

Bloggauksessa sitä onkin miettimistä. Omia ajatuksiaan voi peilata vaikkapa tutustamalla tähän sivustoon, joka esiteltiin Kuusamon koulutuksessa: www. bloggaus.fi.

Mutta nyt riittää teksti - tässä tulee kuvia. Kuusamossa oli pakkasta eilen -15 astetta, maanjäristys ja kovin kaunista. Näpit jäätyivät ulkona, mutta järistystä en tuntenut. Oulussa oli torstaiaamuna sieltä lähtiessäni muutama pakkasaste, ei lunta, ei tuulta - armollinen marraskuu tuulisessa kaupungissa Eino-myrskyn jälkeen. Nämä kuvat tulevat suoraan Kuusamosta.

Kuusamon kirkko

Iltapalaa hakemassa

Majapaikan jouluvaloja
Armollista marraskuuta!
t. MerjaFIN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti