Kahden viikon hiljaiselo lenkkirintamalla päättyi torstaina, kun kävin juoksukoulun 45 min. lenkillä. Muut menivät lujaa, minä jäin heti pari minuuttia jälkeen, kun hissuttelin hitaasti, itselleni sopivaa vauhtia. Koko lenkin silti juoksin ja olen tyytyväinen, että jaksoin. Rytmihäiriöt alkavat olla normaalilla pompottelutasolla, kun muistaa ottaa iisisti ja levätä riittävästi. Sen sijaan iskias jäytää ikävästi vasenta jalkaa, vihloo pitkin säären reunaa ja kiertää jalkapohjan alle. Ei mikään uusi vaiva sekään.
Juhlat ja liikkumattomuus ovat olleet turmiollisia paitsi kunnolle myös painolle. Nyt pitäisi saada mämmi- ja munkkikilot pudotettua. Onneksi kesäkuun 12 päivään on vielä aikaa... Siihen mennessähän lupasin laihduttaa 6 kg.
Hyvää vapun jälkeistä aikaa!
Vappukuvat ovat hienoja, mutta kuten niistäkin näkee, vappu on Suomessa kuukautta liian aikaisin. Ehdotan vakavasti maamme päättäjille, että työn, työväen ja opiskelijoiden juhla siirretään kuukaudella eteenpäin, siis kesäkuun ensimmäiseen päivään. Silloin on todennäköisesti edes lehti puissa vaikka maa vielä olisikin umpiroudassa.
VastaaPoista:-D Hyvä ehdotus, kannatetaan! Sitä paitsi silloin saisivat ylioppilaatkin kunnon juhlat, kun olisi vappu ja valmistujaiset samaan aikaan :-)
VastaaPoistaMerjaFIN